Monella on käsitöissään mukana pikku apuri. Minullakin on. Tosin hän toimi apurina vain pentuna, nyt vanhemmiten koiraa ei langat kiinnosta.
Lähdin ulos lumitöihin, enkä ottanut koiraa mukaan. Siitä suivaantuneena se oli napannut sukkatekeleeni, ja juossut ympäri asuntoa se suussaan. Lanka kiersi tuolin tukipuiden välistä, kantavan pylvään ympäri ja päätyi lopulta sykeröksi hänen väliaikaiseen petiinsä talvikengän läheisyyteen. Kuvassa ei näy ripaustakaan katumusta!
Nykyään koira ylenkatsoo käsitöitä. Hänen mielestään olen joutilas, ja parasta olisi, jos hellisin häntä.
Klikkaa kuvaa alla nähdäksesi enemmän!
Neuloin näitä sukkia, kun jouduimme uudenvuodenyönä 2016 tulipaloon. Olimme mökillä karussa ilotulituksia. Olimme aamulla lähdössä jo kaupunkiin mökissä nukutun yön jälkeen, ja tulisijat olivat jo sammutettu ja tuhkat poistettu, kun mökissä alkoi leijumaan savua.
Ennen virkkauskauttani minulla oli kova neuloosi.
Minä pidän hyvin simppeleistä neuleista.
Tiikerisukat menivät kipakalle pikkutytölle kuumana kesänä 2018. Hän piti niistä niin, ettei malttanut olla laittamatta jalkaan, vaikka oli liki 30 astetta lämmintä. Sukat jalassa leikeissään hän huusi: miun varpaat lyö kipinää!
Sukkia en halua yleensä tehdä ohjeen mukaan, vaan teen sukkani omasta päästä. Toisin sanoen käytän oppimiani neulekuvioita, omasta päästä en ole niitä alkanut tuottamaan. Omasta päästä ei oikeastaan synny kokonaan uusia neulekuvioita, kun tuntuu, että kaikki on jo keksitty. Neulominen, kuten virkkaaminenkin, on erilaisten silmukoiden sopusointua ja...
Kantapäätä pidetään sukanteossa kauhean vaikeana, ja sillä pelotellaan aloittelijoita. Ihan turhaan! Se tuntuu vain ensin oudolta, kun kesken suljetun neuleen aletaankin neulomaan kahdella puikolla edestakaisin.
